| Nimi: | Ari Hautojärvi |
| Ikä: | 32 vuotta |
| Työ: | Myymäläpäällikkö Loimaan myymälässä |
Työskentely kansainvälisessä ja menestyvässä yrityksessä antaa turvallisuuden tunteen Ari Hautojärvelle
»On jännittävää, kun meillä on niin laaja valikoima tuotteita. Jatkuvasti on jotain tarkistettavaa, joten koko ajan on jotain uutta opittavaa ja uusia asioita, joihin on paneuduttava. Minulle merkitsee paljon, että motivaatio on korkealla, mutta on myös haaste motivoida työntekijöitäni. On positiivista ja kehittävää olla esimies ja saada siihen liittyvää vastuuta.«
JYSKissä ei ole uhkaa toiminnan lopettamisesta
»Olen ollut JYSKissä reilun vuoden ja hyvin iloinen työstäni tässä yrityksessä. Kansainvälinen konserni, joka menestyy hyvin, antaa turvallisuutta. JYSKissä ei ole uhkaa toiminnan lopettamisesta. Pidän myös todella paljon työskentelystä asiakkaiden kanssa, jota teen joka päivä. Työaika on kohtuullinen, eikä työ seuraa kotiin, joten voin rentoutua vapaa-aikanani.«
»Meillä on hyvät kehittymismahdollisuudet. On kiinni jokaisen asenteesta ja halusta päästä eteenpäin. Voi olla myös mukana avaamassa uusia myymälöitä, joita tulee koko ajan lisää ja saada uusia kokemuksia. On motivoivaa työskennellä uusia tavoitteita saavuttaakseen ja vielä kohti parempaa menestystä.«